Hyppää sisältöön

Tulevaisuuden sote-keskus

Varsinais-Suomessa koulutetaan sadoittain opiskeluhuollon henkilöstöä nuorten mielenterveysongelmien kohtaamiseen

Varsinais-Suomen Tulevaisuuden sote-keskus –ohjelman puitteissa opiskeluhuollon ammattilaisille tarjotaan koulutusta yleisimpien mielenterveyshäiriöiden ennaltaehkäisyyn ja hoitoon soveltuviin menetelmiin. Tavoitteena on kouluttaa Varsinais-Suomessa yli 300 ammattilaista lukuvuonna 2021-2022.

Nuorten mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat kasvaneet, ja noin joka viides nuori kärsii mielenterveyden häiriöstä. Varhaisen vaiheen interventioiden ja tuen tiedetään olevan tehokkaita menetelmiä vähentämään tulevia riskejä ja edistävän toipumista. Osaamisen vahvistamiselle ja menetelmille on yhä enemmän tarvetta perustason ammattilaisilla nuorten varhaisemman ja oikea-aikaisen tuen mahdollistamiseksi.

Sosiaali- ja terveysministeriön käynnistämässä Tulevaisuuden sote-keskus –ohjelmassa yhtenä tavoitteena on lisätä matalan kynnyksen mielenterveyttä vahvistavia palveluita koulujen ja oppilaitosten yhteydessä.

– Lasten ja nuorten on saatava apua mielenterveyden häiriöihin arjen ympäristössä ja koulut sekä oppilaitokset ovat tässä keskeisessä roolissa, sanoo hankkeen projektipäällikkö Mia Oksa.

Koulutukset alkavat syksyllä

Yläkoulujen ja 2. asteen oppilaitosten opiskeluhuollon ammattilaisille suunnattu koulutus koostuu kolmesta koulutuspäivästä sekä 10 kerran menetelmätyönohjauksesta. Koulutuskustannukset katetaan Varsinais-Suomen Tulevaisuuden sote-keskusohjelmasta.

– Esimiesten ja johdon sitoutuminen sekä tuki menetelmäkoulutukselle ja menetelmän käyttöön on ensiarvoisen tärkeää. Toivommekin, että kouluissa ja oppilaitoksissa voidaan jo näin hyvissä ajoin ottaa koulutukset huomioon tulevaa lukuvuotta suunniteltaessa, sanoo Oksa.

Osaamisen vahvistamiseksi ja menetelmien käytön varmistamiseksi olisi hyvä, että koulun ja oppilaitoksen sisältä osallistuisi useampi henkilö samaan koulutus- ja menetelmätyönohjausryhmään.

Kolmen päivän koulutuskokonaisuuksia järjestetään syksyllä 2021 ja keväällä 2022 joka kuukausi. Koulutuspäiviin osallistuneet aloittavat tämän jälkeen menetelmätyönohjauksen noin 3-4 viikon välein. Menetelmätyönohjauksen kesto on 1,5 tuntia kerrallaan. Koulutuspäivät vahvistetaan kesän aikana, jolloin myös ilmoittautuminen avautuu.

Aiheeseen liittyvät hankkeet:

Lasten ja nuorten matalan kynnyksen mielenterveys ja päihdepalveluiden kehittäminen

Asiasanat: koulutus , lasten nuorten ja perheiden palveluiden kehittäminen , mielenterveys- ja päihdepalvelut